Here is my story of my healing in finnish.

Kävin luonasi ensimmäisen kerran kesäkuussa 2013. Minulla oli tuolloin vasenpuoli alamahasta oireillut. Tuon hoidon jälkeen näin unen jossa näin kipukohdan ytimen mustana ja sen ympärille muodostui valko/kulta valo. Tuo valo hoiti kipu kohtaa mahassani niin että musta kohta muuttui puhtaaksi valoksi. nukuin ja tunsin kivun mutta en herännyt unestani. Aamulla kipu oli poissa.

Kävin luonasi seuraavana päivänä ja tuossa istunnossa näin näyn, jossa katsoin seläntakaa pikku poikaa joka soitti huilua. Pojan edessä oli copra käärme. Näin kuinka tuon huilun soittaminen sai käärmeen tanssimaan. Poikaa ei pelottanut ollenkaan vaan hän oli siinä luottavaisesti. Samalla kun tuo käärme nousi tunsin kuinka tuo käärme nousi minussakin? käärme nousi ihan otsaani saakka. ihmeellistä. Lähdin luotasi käärme sisällä ja hieman peloissani (pelkään käärmeitä). Maha oireet helpottuivat, ne muuttuivat erilaisiksi. Enään eivät olleet niin kivuliaita.

Seuraava kerta oli kantturassa. Pyysin sinulta vapautumista ja oman itseni löytämistä. Tuona viikonloppuna näin ihmeellisiä asioita ja olin hieman hämilläni. Minulle tapahtui kyllä asioita, mutta ei fyysisellä tasolla. Kantturan jälkeen minulla on ollut maha aina silloin tällöin kipeänä lievästi, mutta paljon harvemmin.

Yhden näyn haluan sinulle kertoa tuolta kantturan hoidoista: Näin näyn missä minä aukaisin pikkupoikana tyrmän oven auki. Olemme ilmeisesti jossain munkkiluostarissa. Näin sinut istumassa lattialla pää polvissasi. Kävelin luoksesi ja toin sinulle ruokaa. Olit minulle hyvin ystävällinen ja kiltti ja taisin ihmetellä miksi olet täällä. Seuraava asia minkä näin oli se kun sinä olit kuollut ja sain sinun mantranauhan itselleni. Se oli ollut sinun viimeinen toive? en tiedä onko tämä oikeasti tapahtunut mutta tällaista näin:)) Syvä kiitollisuuden tunne sinua kohtaa on sisälläni kuitenkin tuon näyn jälkeen ollut. ikään kuin meillä olisi jonkinlainen yhteys ??

1. Kantturan jälkeen istuuduin yksi ilta konsertissa ystävieni kanssa ja sinä ilmestyit minun niska nikamaani valona. (Näen sinut aina istuvassa asennossa missä ympärilläsi on puhdasta valkoista valoa ja hieman oranssia sävyä.) Kun olit niskassani nikaman sisällä, käänsin päätäni hieman oikealle ja kuului naksahdus. Ääni oli niin kova että sen kuuli jopa vieruskaverini, vaikka musiikki soi. Nikamani meni paikoilleen.

2.Yksi päivä olin hieman huolissani tuosta minun oikeasta puolestani rinnassa. se on ollut hieman kireänä ja on aika ajoin oireillutkin. Samalla kun ajattelin sinua valosi meni rintalihakseen ja en tiedä mitä se siellä teki mutta oireet helpottuivat.

3. Yksi päivä meditoin ja ilmestyit minun sydämmeeni. Tuo sinun valosi alkoi laajentua niin että se on nyt noin 1 metrin levyinen ympyrä. Valoristi ja daavitintähti on ilmestynyt sinne.

Olen saanut paljon itseluottamusta ja elämän iloa. Mahaoireet joiden vuoksi tulin luoksesi ovat hävinneet melkein kokonaan. joskun on pientä kipua mutta ei niin pahaa kuin aikaisemmin.

Olen hämilläni näistä näystä. ne ovat olleet minulle parantavia kokemuksia. Tässä yksi päivä annoin itselleni luvan parantua kaikilla tasoilla sinä ilmestyit minulle heti valonasi. Tiedän tarvitsevani siihen sinun tukea.

Kiitos kaikesta hoidostasi! Teet arvokasta työtä!


T., Oulu –Finnland
01.Nov.2013